Hengitä!

Hengitä!

Hyvä hengitys on erityisen tärkeää raskausaikana ja synnytyksessä. Hengitys hapettaa sekä äitiä, että kohtuvauvaa ja täten auttaa molempia voimaan hyvin.

Hyvä hengitys mm. vähentää väsymystä, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, parantaa ryhtiä sekä vähentää taipumusta hengästymiseen ja hyperventiloimiseen. Myönteisiä vaikutuksia on lisäksi mm. stressin vähentyminen ja syvän rentoutumisen mahdollistuminen.

Hengityksen tietoinen harjoittaminen on hyvä aloittaa jo mahdollisimman varhain raskausaikana. Äiti hengittää kahden edestä, sillä äidin hengittämä happi kulkeutuu hapettuneena verenenä istukan kautta vauvan verenkiertoon. Voidaan sanoa, että hengitys on kohtuvauvan ravintoa.

Synnytysaaltojen, eli supistusten välissä on tärkeää palata takaisin syvään hengitysrytmiin hyperventilaatiotilan välttämiseksi. Tukihenkilö voi tukea rauhallisen hengitystahdin löytämistä hengittelemällä yhdessä synnyttäjän kanssa.

Kyky rentoutua on äärimmäisen tärkeä taito synnytyksessä. Synnytyksen eri vaiheissa voidaan käyttää eri tapoja hengittää, joita esitellään seuraavassa luukussa!

Voit harjoitella yksinkertaista syvää hengitystä esimerkiksi näin:

  • Asetu mukavaan ja itsellesi hyvään asentoon istuen tai maaten. Voit tukea asentosi esimerkiksi tyynyillä.
  • Tuo avoimet kämmenet napasi kohdalle. Voit halutessasi sulkea silmät.
  • Kun hengität sisään, pallea painuu alas lantiotasi kohti. Vatsasi laajenee samalla ulospäin.
  • Uloshengittäessä pallea vetäytyy rintakehääsi kohti ylös vatsan painuessa samanaikaisesti sisään.
  • Seuraa hengitystäsi pidempään, esimerkiksi 5-10 minuutin ajan tuntien hengitys kämmeniesi alla.
You may also like...