Kuka olen?
Olen Viliina Välimäki, 30-vuotias kolmen lapsen äiti, sertifioitu doula (Doules), imetysohjaaja (WHO) ja luokanopettaja (KM) Porista.
Luonteeltani olen maanläheinen, mutta enemmän varpaat maassa ja kädet savessa kuin pää pilvissä. Luen paljon ja minusta onkin tärkeää pysyä ajan hermolla tutustumalla uusiin julkaisuihin ja kouluttautumalla koko ajan lisää. Doulana ja hoitajana olen helposti lähetyttävä, luotettava ja teen kaikkeni, jotta asiakkaan tarpeet ja toiveet tuleat sekä kuulluksi että aidosti huomioiduksi. Olen synnytyksessä se tutuksi tullut ammattilainen, joka työskentelee nopeastikin muuttuvissa tilanteissa sovitunlaisesti ja vakaasti. Minulle on doulana kertynyt lukuisia erilaisia synnytyksiä, joista kaikista on oppinut jotain ja jotka kaikki ovat kasvattaneet ammattitaitoa.
Olen ammatilta ja päätyöltäni luokanopettaja. Työni mahdollistaa doulaamisen sivutoimisesti oikein hyvin. Ylivoimaisesti tärkein tehtäväni tällä hetkellä on kuitenkin olla kolmen lapsen Veinin (1/2018), Voiton (11/2019) ja Allin (03/2022) äiti. Minulla ei ole varsinaisia harrastuksia. Pidän kuitenkin musiikista, käsitöistä ja kaikenlaisesta liikunnasta. Lasten kanssa ulkoileminen, metsässä liikkuminen ja marjastaminen on ihan parasta. Otan myös mielelläni yhteiskunnallisiin asioihin kantaa.
Doulakalenterissa on lasketusta ajasta riippuen tilaa syksylle ja alkuvuodelle 2023 enää vähän. Ota yhteyttä, niin katsotaan saadaanko sopimaan!
Tarjoan erilaisia doulapalveluita Satakunnassa (Pori, Rauma ja lähikunnat).
Palveluihini kuuluu:
- doulapaketit
- vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta
- vyöhyketerapeuttinen raskaushieronta
- synnytystä stimuloivaa käynnistyshoitoa
- synnytysvalmennukset
- vuokrauspalvelut (ElleTens synnytyksen kivunlievitykseen ja EmeTens avuksi raskauspahoinvointiin)
Hoitoja teen Hyvinvointicenterissä Porissa osoitteessa Yrjönkatu 8 sekä kotikäynnein.
Soita tai laita viestiä, niin tutustutaan lisää! Se ei sido tai velvoita mihinkään.
Doulakoulutuksen (Doules) lisäksi olen osallistunut erilaisiin synnytysvalmennuksiin ja kursseille.
- Synnytyksen ABC
- Rento synnytys
- toiminnallinen synnytysvalmennus (liike ja luonnolliset kivunlievitysmenetelmät)
- vesisynnytysvalmennus
- SpinningBabies
- Imetysohjaaja (WHO)
- Elon askeleen koulutustarjonta vyöhyketerapeuttisiin hierontoihin
Oppien ansiosta osaan auttaa sinua tai tarvittaessa ohjata oikealle ammattilaiselle.
Mitä saatte, jos valitsette doulaksenne minut?
Doulana olen osa synnytystiimiänne ja tehtäväni on edesauttaa teitä kohti parasta mahdollista synnytyskokemusta.
Synnytyksessä rauhoitan ympäristön (valaistus, äänet ym.), jotta äiti pääsee vaipumaan synnytyskuplaansa. Toiveen mukaan olen kumppanin taustatukena synnyttäjän tukemisessa (esim. lääkkeetön kivunlievitys).
Kunnioitan toiveitanne, kuuntelen, keskustelen, autan ja tuen teitä matkallanne.
Rohkaisen, annan turvaa ja kannustan teidä yhdessä elämänne unohtumattomimmassa hetkessä.
Uuden elämän syntymässä.